Puhetuubi

Kokenut ja ammattitaitoinen puheterapeutti

Olen Tuula Bilund, yrityksen perustaja ja toimin yrityksessäni puheterapeuttina. Minulla on takana vankka kokemus puheterapeuttina. Olen aloittanut työurani kunnallisena puheterapeuttina. Tässä työssä tutkin ja kuntoutin lapsia, nuoria ja myös aikuisia kommunikaatiohäiriöisiä laajalla kirjolla. Vuodesta 2010 alkaen olen tehnyt puheterapiaa Kelan vaativana lääkinnällisenä kuntoutuksena. 

Asiakkaat

Annan puheterapiaa suomen kielellä (vanhempien ohjaus mahdollista englanniksi). Minulla on eniten kokemusta ja osaamista lasten ja kouluikäisten kanssa työskentelystä. Asiakkaani ovat lapsia, joilla on epäselvä puhe, kehityksellisen kielihäiriö, viivästynyt puheen- ja kielenkehitys, verbaalinen dyspraksia, äännevirheitä, erilaisia suun alueen motoristen ongelmia, lukemisen- ja kirjoittamisen vaikeutta. Työskentelen myös kehitysvammaisten ja autisminkirjon asiakkaiden kanssa. Asiakkainani on ollut myös paljon lapsia kaksikielisistä ja monikulttuurisista perheistä. Lapsiasiakkaiden lisäksi minulla on ollut kuntoutuksessa myös aikuisafaatikkoja. 

Puhetuubilla on sopimus Kelan, HUS:n, hyvinvointialueiden kanssa.

Olen Kelan puheterapiapalveluiden tuottaja. Minulla on asiakkaita myös erikoissairaanhoidon ja hyvinvointialueiden maksusitoumuksilla. Teen terapiaa pääasiassa koti-, päiväkoti-, koulu- ja laitoskäynteinä. Voin ottaa asiakkaita vastaan myös toimitilassani Sipoossa. 

Välineistö

Minulla on kuntoutustyöhön tarvittava perusvälineistöä, jota täydennetään asiakkaiden tarpeiden mukaan. Käytössäni on laajalti erilaisia vihkoharjoituksia, oppimispelejä, kirjoja ja opt-välineitä, ipad ja Boardmaker ohjelma. Käytän kuntoutuksessani tarpeen mukaan lisänä puhetta tukevia ja korvaavia kommunikaatiokeinoja esim. kuvia, kuvakansiota, tukiviittomia ja pikapiirroksia. 

Vakuutukset

Toimintani on vakuutettu. Puhetuubilla on toiminnan vastuuvakuutus, potilasvakuutus sekä ryhmämuotoinen tapaturmavakuutus. Minulla on myös voimassa oleva ensiaputaito (EA1).